Ohjaajien ajatuksia kevättalven ryhmästä

Ryhmä suunnattiin omillaan asuville mielenterveyskuntoutujille.

Tapasimme kerran viikossa, yhteensä kuudesti. Ensimmäinen tapaaminen oli ennen kaikkea tutustumista ryhmäläisiin ja kirjallisuusterapiaryhmän työskentelytapoihin. Ensitapaamisella eräs ryhmäläisistä kirjoitti muille ryhmäläisille näin: “Vaikeinta on olla samanlainen kuin te ja vaikeinta on olla erilainen kuin te”.

 

Myöhemmillä tapaamiskerroilla päästiin syvemmälle tunteita ja minuutta tutkaileviin harjoituksiin. Tehtäviä oli joka lähtöön aina runoista sarjakuviin. Punainen lanka, joka ohjenuorana kuljetti meitä kurssin läpi, oli rivien väliin punottu teema: tehtävien oli tarkoitus kehittää itsetuntemusta ja itseluottamusta. Ryhmäläiset pääsivät esimerkiksi kirjoittamaan omat syntymyyttinsä sekä kehittämään itselleen supersankari- alter egot.

Aina tapaamisten alussa käytiin fiiliksiä läpi mm. tunnekorttien ja Dixit-korttien avulla. Harjoituksien jälkeen keskusteltiin, kuten kirjallisuusterapian luonteeseen kuuluu. Ryhmäläiset asettuivat hyvin tilaan ja keskittyivät käsillä oleviin tehtäviin.

Kirjallisuusterapeutin rooli oli meille kummallekin uusi ja toimmekin sen avoimesti esille. Ryhmäläiset eivät kuitenkaan kyseenalaistaneet osaamistamme. He olivat kiinnostuneita työstämme ja antoivat positiivista palautetta. Kyllähän se vetää hiljaiseksi, kun saa kuulla, että omalla työllä on ollut jonkun elämälle suuri merkitys. Juuri halu tehdä merkityksellistä työtä meidät tähän hommaan ajoi.
Liisa Leppänen ja Miia Pirinen

Mainokset
Kategoria(t): Yleinen | Kommentoi

Näe minut

Tove Jansson kirjoittaa novellissaan ”Näkymätön lapsi”, että jos ”jotakuta säikäyttää kovin usein, hän muuttuu helposti näkymättömäksi” ja kuinka aikuisen ironinen käytös lopulta hävitti lapsen ääriviivat ja tämä muuttui kokonaan näkymättömäksi.

Me kaikki kaipaamme sitä, että meidät nähtäisiin ja että meidän olemassaolollamme olisi jokin merkitys. Viime vuonna ilmestyneessä Mad Max: Fury Road-elokuvassa sotapojat vaativat tovereiltaan ”Witness me – todista minut”, eli yksinkertaisesti ”näe minut”. Spekulatiivista fiktiota edustavan Fringe – rajamailla –tv-sarjan jaksossa Wallflower (S4 E7) U-gene-niminen hahmo on lääketieteellisten kokeilujen takia saanut kyvyn sulautua ympäristöönsä; käytännössä hän kykenee muuttumaan näkymättömäksi. Koko jakso pohjaa siihen, että hahmo yrittää tehdä itseään näkyväksi, että edes joku näkisi, tunnistaisi, reagoisi hänen olemassaoloonsa.

Euroopan sosiaalirahaston rahoittama kolmivuotinen Näkymättömät – nuorten digitarinat -hanke aloitti toimintansa viime syksynä. Turun ja Seinäjoen AMK:n sekä Jyväskylän yliopiston yhteistyönä toteuttaman hankkeen tavoitteena on osallistaa nuoria mukaan yhteiskunnan toimintaan, auttaa heitä löytämään vahvuuksiaan ja kertomaan oma tarinansa erilaisin luovin menetelmin. Nuorten tuottamat digitarinat, tekstit, lyriikat, sarjakuvat, valokuvat ja muut tuotokset julkaistaan hankkeen somekanavilla näiden kolmen vuoden ajan.

Työpajoissa nuoret pääsevät kertomaan tarinansa, juuri sen verran kuin haluavat. Pienelläkin työllä on iso merkitys, kun sen saa jakaa muille – kun joku katsoo, joku näkee, joku tiedostaa, että on olemassa.

Tässä blogissa julkaistaan Näkymättömät-hankkeessa mukana olevien nuorten tuotoksia. Tule, piirrä heille ääriviivat ja näe heidät.

 

– Katja Kontturi, sarjakuvatutkija ja hankkeen tutkijatohtori

Kategoria(t): Yleinen | Avainsanat: , , | Kommentoi